Olen vähitellen alkanut hyväksyä tämän tilanteen sellaisena kuin se nyt on. Ensimmäiset puoli vuotta raskauden yritystä olivat henkisesti raskaimpia, kun pelkäsin lapsettomuutta ja vuoden rajapyykin täyttymistä. Yllättäen vuoden rajapyykin jälkeen tämä koko tilanne tuntuu helpommin hyväksyttävältä, ja menkkojen alkaminen sai aikaan vain laimean "Jaahas, tiesinhän mä tämän" -reaktion. Enpä olisi uskonut.
Luulen, että tähän vaikuttaa tutkimusten paketissa olo minun osaltani. Mies ei ole vieläkään antanut omaa näytettään, joten sen osalta olemme autuaan tietämättömiä. Ehkä minä voisin kuitenkin hyväksyä lapsettomuuden ja sen, että Peikkis jäi ainokaisekseni. Muutenkin uudet tuulet tuntuvat puhaltavan elämässäni, enkä jaksa tuhlata energiaa jokakuiseen "Jospa sittenkin" -rulettiin. Nousen jaloilleni, hommaan kämpän, otan itseäni niskasta kiinni opintojen suhteen ja jatkamme miehen kanssa suhdettamme normaalina seurusteluna. Pieni aikalisä tekee varmasti hyvää minun mielenterveydellenikin. Erillään asumisessa on sekin hyvä puoli, ettei tarvitse kyttäillä ovulaatiota, vaan voi vain nauttia toisesta niin kuin kuuluukin.
En tiedä vieläkään mitä tekisin tämän blogin suhteen. Aika näyttää.
maanantai 28. tammikuuta 2013
perjantai 25. tammikuuta 2013
UNIEN KERTOMAA VOL. 12345666770
Näin viime yönä unta.
Olin unessani raskaana noin raskausviikolla 20, ja olimme mieheni kanssa festareilla. Törmäsin unessani erääseen ihmiseen, joka oli joskus minulle todella tärkeä. Hänkin seurusteli tahollaan, mutta halusi kuitenkin jälleen yrittää kanssani. Hän ehdotti, että vaihtaisimme päittäin: mieheni saisi hänen naisensa ja me voisimme olla yhdessä. Sen jälkeen alkoivat supistukset enkä tuntenut sikiön liikkeitä. Uskottelin kuitenkin itselleni kaiken olevan hyvin. No, eipä ollut. Sikiö oli kuollut kohtuuni, ja koska viikkoja ei ollut vielä 22:a, se laskettiin keskenmenoksi. Paska nakki joka tapauksessa.
Mitä tästä opimme?
Jos olet kokenut kohtukuoleman ja painiskellut lapsettomuuden kanssa, uniin tulevat tasan ne asiat jotka ovat mielen päällä parhaillaan. Näen joko menkkojenalkamisunia tai sitten näitä ihania kappaleita, joissa sikiö kupsahtaa ennen kuin ehtii nähdä päivänvaloa. Pakko sanoa, että herättyäni olin todella helpottunut kuukautisten alkamisesta, kerrankin. Eipähän tarvitse olla pelko persiissä ja Jumala mielessä yhdeksää kuukautta, vahdata ensin pikkuhousujaan vuodon pelossa ja ultrien ja sikiön liikkeiden myötä tutkailla hullun lailla vauvan liikkeitä ja pelätä niiden loppumista.
Jos joskus pääsen odottajien ihanaan ja armoitettuun joukkoon, odotusblogini nimeksi tulee taatusti "Please, älä potkaise tyhjää ennen minua! - Kohtukuoleman ja sekundäärisen lapsettomuuden kokenut äiti panikoi ja nurisee". *wirn*
Nyt nurisen ihan muuten vain.
Yrityskin menee tauolle, ainakin aktiivinen sellainen, koska minä etsin omaa kämppää (emme siis asu edelleenkään virallisestivirallisesti yhdessä), yritän saada opintoja kuosiin ja päästä vihdoinkin täysin omille jaloilleni. Ehtiihän tuota yhteen muuttaa ja ovista metsästellä tulevaisuudessakin ihan tarpeeksi. Lupaan kuitenkin, etten pistä tätä blogia jäihin vaikka aiheet varmasti alkavat keskittyä ihan muualle jatkossa.
Olin unessani raskaana noin raskausviikolla 20, ja olimme mieheni kanssa festareilla. Törmäsin unessani erääseen ihmiseen, joka oli joskus minulle todella tärkeä. Hänkin seurusteli tahollaan, mutta halusi kuitenkin jälleen yrittää kanssani. Hän ehdotti, että vaihtaisimme päittäin: mieheni saisi hänen naisensa ja me voisimme olla yhdessä. Sen jälkeen alkoivat supistukset enkä tuntenut sikiön liikkeitä. Uskottelin kuitenkin itselleni kaiken olevan hyvin. No, eipä ollut. Sikiö oli kuollut kohtuuni, ja koska viikkoja ei ollut vielä 22:a, se laskettiin keskenmenoksi. Paska nakki joka tapauksessa.
Mitä tästä opimme?
Jos olet kokenut kohtukuoleman ja painiskellut lapsettomuuden kanssa, uniin tulevat tasan ne asiat jotka ovat mielen päällä parhaillaan. Näen joko menkkojenalkamisunia tai sitten näitä ihania kappaleita, joissa sikiö kupsahtaa ennen kuin ehtii nähdä päivänvaloa. Pakko sanoa, että herättyäni olin todella helpottunut kuukautisten alkamisesta, kerrankin. Eipähän tarvitse olla pelko persiissä ja Jumala mielessä yhdeksää kuukautta, vahdata ensin pikkuhousujaan vuodon pelossa ja ultrien ja sikiön liikkeiden myötä tutkailla hullun lailla vauvan liikkeitä ja pelätä niiden loppumista.
Jos joskus pääsen odottajien ihanaan ja armoitettuun joukkoon, odotusblogini nimeksi tulee taatusti "Please, älä potkaise tyhjää ennen minua! - Kohtukuoleman ja sekundäärisen lapsettomuuden kokenut äiti panikoi ja nurisee". *wirn*
Nyt nurisen ihan muuten vain.
Yrityskin menee tauolle, ainakin aktiivinen sellainen, koska minä etsin omaa kämppää (emme siis asu edelleenkään virallisestivirallisesti yhdessä), yritän saada opintoja kuosiin ja päästä vihdoinkin täysin omille jaloilleni. Ehtiihän tuota yhteen muuttaa ja ovista metsästellä tulevaisuudessakin ihan tarpeeksi. Lupaan kuitenkin, etten pistä tätä blogia jäihin vaikka aiheet varmasti alkavat keskittyä ihan muualle jatkossa.
torstai 24. tammikuuta 2013
SAATOIN UNOHTAA
Saatoin unohtaa käydä pienokaiseni haudalla jouluna. Tai no, tarkemmin ottaen muistolehdossa. Oikeastaan olisin muistanut, mutten jaksanut. Voihan se oma pieni olla ajatuksissa ilman, että tarvitsee lähteä ajamaan järjettömässä lumipyryssä jonnekin keskelle korpea viemään kynttilää haudalle? Ehkäpä tämä onkin vain hyvä merkki. Olen edelleen äiti ilman lasta ja kaiken lisäksi nyt vissiin ihan diagnostisillakin kriteereillä lapseton. En silti jaksa muistaa enää edes joka päivä, että olen menettänyt lapseni. Puheet pienestä Peikkiksestä ovat useammin mustan huumorin sävyttämiä, ja itkukohtauksia lapseni perään olen vetänyt vain juhlapyhinä, kuten jouluna. (Voi miesparkaa...)
Menkkojen alkukaan ei tällä kertaa tuntunut niin kauhean pahalta.
Saatoin ehkä ihan vähän unohtaa senkin, ettei meillä ole mitään ehkäisyä käytössä. Olen edistynyt silläkin saralla. Uskon, että psykologikäynneistä on ollut minulle suurta hyötyä. Olen saanut vihdoinkin purkaa ajatuksiani lapsen menetyksenkin tiimoilta, ja nyt tunnen olevani voimaantuneempi kuin aikoihin.
Sitä paitsi, mitä sitten vaikka jäisin lapsettomaksikin? Shit happens. On moni muukin pariskunta jäänyt, eikä elämä ole loppunut siihen. Toki asia täytyy työstää ennen kuin pääsee jatkamaan eteenpäin, mutta haluaisin vakaasti uskoa siihen, että täyttä elämää voi elää myös lapsettomana. Ehkä sitä ennen täytyy itkeä muutamat(tuhannet) itkut ja vuodattaa Tyynenmeren vesimäärän verran kyyneleitä, mutta ihan varmasti siitä pääsee yli. En tiedä, olisiko minusta ravaamaan kovemmissa hoidoissa kuten IVF:issä ja PAS:eissa, piikittämään itseeni hormonitoimintaa alas ajavia lääkkeitä, tunkea alapäähäni lugesteronia siirtojen jälkeen, kärsiä punktioista... En tiedä. Katsellaan.
On kuitenkin hyvä fiilis, että joskus kykenen unohtamaankin niin kohtukuoleman kuin tämänhetkisen tilanteenkin.
Menkkojen alkukaan ei tällä kertaa tuntunut niin kauhean pahalta.
Saatoin ehkä ihan vähän unohtaa senkin, ettei meillä ole mitään ehkäisyä käytössä. Olen edistynyt silläkin saralla. Uskon, että psykologikäynneistä on ollut minulle suurta hyötyä. Olen saanut vihdoinkin purkaa ajatuksiani lapsen menetyksenkin tiimoilta, ja nyt tunnen olevani voimaantuneempi kuin aikoihin.
Sitä paitsi, mitä sitten vaikka jäisin lapsettomaksikin? Shit happens. On moni muukin pariskunta jäänyt, eikä elämä ole loppunut siihen. Toki asia täytyy työstää ennen kuin pääsee jatkamaan eteenpäin, mutta haluaisin vakaasti uskoa siihen, että täyttä elämää voi elää myös lapsettomana. Ehkä sitä ennen täytyy itkeä muutamat(tuhannet) itkut ja vuodattaa Tyynenmeren vesimäärän verran kyyneleitä, mutta ihan varmasti siitä pääsee yli. En tiedä, olisiko minusta ravaamaan kovemmissa hoidoissa kuten IVF:issä ja PAS:eissa, piikittämään itseeni hormonitoimintaa alas ajavia lääkkeitä, tunkea alapäähäni lugesteronia siirtojen jälkeen, kärsiä punktioista... En tiedä. Katsellaan.
On kuitenkin hyvä fiilis, että joskus kykenen unohtamaankin niin kohtukuoleman kuin tämänhetkisen tilanteenkin.
maanantai 14. tammikuuta 2013
2013
Uusi vuosi, uudet kujeet, eikö niin?
Maailmanloppu ei sitten tullutkaan 21.12.2012, joten luulen muinaisten mayojen menneen vain ostamaan itselleen uuden kalenterin. 21.12.2012 kärsin itse vielä menkoista, jotka olivat ihme kyllä TÄYSIN kivuttomat. Siis minä, joka joudun nappailemaan aina muutaman kourallisen Buranan ja Panadolin yhdistelmää kuukautisten parina ensimmäisenä päivänä, en tarvinnut napin nappia! Jotain hyvää se munanjohdinten aukiolotutkimus siis teki kropalleni. Kannatti kärsiä sen jälkeisistä kivuista.
Tänä vuonna aion vain opetella olemaan lempeämpi itseäni kohtaan, olla rennosti ja stressaamatta ja jättää ne Femarit nyt syömättä ainakin toistaiseksi. Olen tehnyt suunnitelmia opintojeni ja töideni edistämiseksi, petrannut kotitöissä, riidellyt ja rakastanut sekä suunnitellut ulkomaanmatkaa. Okei, viimeisenä mainittu on vain haaveiden asteella, mutta katselin jo Google Mapsista ilmakuvia Roomasta, Barcelonasta ja Los Angelesista. Jos kohdalle osuisi lottovoitto, pakkaisin kimpsut ja kampsut, varaisin lennot ja hotellin ja lähtisin USA:han. Mukaani ottaisin mieheni, avoimen mielen ja kivan kokoiset käteisvarat. Hip hei! Haaveet pitävät pinnalla, vai miten se nyt oli?
Todennäköisesti pitkä ulkomaanmatka ei toteudu, mutta olisi kiva jos saisimme suorittua edes Coepenhell-festareille kesällä. En ole koskaan käynyt muissa Pohjoismaissa kuin Ruotsissa, ja se on jo aika noloa. Coepenhell olisi siis hyvä tilaisuus tutustua Tanskaan ja tanskalaisiin kuuluisiin voileipiin. Olisi myös kiva saada taas VIP-passit Tuskaan ja reissailla vähän Suomessakin tulevan vuoden aikana.
Päätin myös aloittaa liikunnan ja vähentää herkkujen syöntiä isolla kädellä.
Ja se vauvaprojekti?
Mitään ehkäisyä tässä tarvita. Sinä päivänä KUN plussaan, helvetti jäätyy uudelleen sitten Suomen vuoden 2006 Euroviisuvoiton ja lehmät alkavat lentää. Sitä päivää odotellessa. No panic. Kun yrityskierrot nyt joka tapauksessa ovat kaksinumeroisia, suurin fiilis sen suhteen on turtumus ja toive siitä, että kuukautiset pysyisivät jatkossakin kivuttomina.
Ihanaa tätä vuotta jokaiselle blogini lukijalle! Lupaan päivittää kuulumisiani tänne säännöllisen epäsäännöllisesti, kuten tähänkin asti.
Maailmanloppu ei sitten tullutkaan 21.12.2012, joten luulen muinaisten mayojen menneen vain ostamaan itselleen uuden kalenterin. 21.12.2012 kärsin itse vielä menkoista, jotka olivat ihme kyllä TÄYSIN kivuttomat. Siis minä, joka joudun nappailemaan aina muutaman kourallisen Buranan ja Panadolin yhdistelmää kuukautisten parina ensimmäisenä päivänä, en tarvinnut napin nappia! Jotain hyvää se munanjohdinten aukiolotutkimus siis teki kropalleni. Kannatti kärsiä sen jälkeisistä kivuista.
Tänä vuonna aion vain opetella olemaan lempeämpi itseäni kohtaan, olla rennosti ja stressaamatta ja jättää ne Femarit nyt syömättä ainakin toistaiseksi. Olen tehnyt suunnitelmia opintojeni ja töideni edistämiseksi, petrannut kotitöissä, riidellyt ja rakastanut sekä suunnitellut ulkomaanmatkaa. Okei, viimeisenä mainittu on vain haaveiden asteella, mutta katselin jo Google Mapsista ilmakuvia Roomasta, Barcelonasta ja Los Angelesista. Jos kohdalle osuisi lottovoitto, pakkaisin kimpsut ja kampsut, varaisin lennot ja hotellin ja lähtisin USA:han. Mukaani ottaisin mieheni, avoimen mielen ja kivan kokoiset käteisvarat. Hip hei! Haaveet pitävät pinnalla, vai miten se nyt oli?
Todennäköisesti pitkä ulkomaanmatka ei toteudu, mutta olisi kiva jos saisimme suorittua edes Coepenhell-festareille kesällä. En ole koskaan käynyt muissa Pohjoismaissa kuin Ruotsissa, ja se on jo aika noloa. Coepenhell olisi siis hyvä tilaisuus tutustua Tanskaan ja tanskalaisiin kuuluisiin voileipiin. Olisi myös kiva saada taas VIP-passit Tuskaan ja reissailla vähän Suomessakin tulevan vuoden aikana.
Päätin myös aloittaa liikunnan ja vähentää herkkujen syöntiä isolla kädellä.
Ja se vauvaprojekti?
Mitään ehkäisyä tässä tarvita. Sinä päivänä KUN plussaan, helvetti jäätyy uudelleen sitten Suomen vuoden 2006 Euroviisuvoiton ja lehmät alkavat lentää. Sitä päivää odotellessa. No panic. Kun yrityskierrot nyt joka tapauksessa ovat kaksinumeroisia, suurin fiilis sen suhteen on turtumus ja toive siitä, että kuukautiset pysyisivät jatkossakin kivuttomina.
Ihanaa tätä vuotta jokaiselle blogini lukijalle! Lupaan päivittää kuulumisiani tänne säännöllisen epäsäännöllisesti, kuten tähänkin asti.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)