Unelmani on toteutumassa vihdoinkin pitkän odottelun jälkeen. Olen jahkaillut jo Peikkiksen kuoleman ja syntymän jälkeen tatuointijuttujen kanssa ja miettinyt, millaisen kuvan haluaisin iholleni. Kuvaunelmat ovat vaihdelleet laidasta laitaan, mutta nyt vihdoinkin keksin mitä haluaisin hakkauttaa nahkaani. Kuin tilauksesta sain myös rakkaaltani ja ihanilta ystäviltä tatuointilahjakortin, joten marssin ensi viikolla liikkeeseen varaamaan aikaa. Päätin hakkauttaa iholleni kuvan, jossa on sydän pienen särön kera, ja sydämellä on enkelinsiivet. Uskon, että siitä tulee kaunis. Sydän tulee olemaan siis old school -sydän, ei sellainen anatomisesti oikeannäköinen mötkäle.
Joku sanoi, että tähän jää koukkuun. Ai että ihanko totta? Tämän päätöksen jälkeen nimittäin tuli jo uusi idea uudesta kuvasta mieleen, mutta jos nyt kuitenkin yksi kerrallaan. Uusi kuva tulee kuitenkin olemaan Asklepioksen sauva eli lääketieteen symboli. Ei minusta lääkäriä ole tulossa, mutta lääketieteen kanssahan me hoitajatkin olemme tekemisissä. Ajattelin siis, että nahassani voisi olla yksi kuva symbolina pienen Peikkiksen muistolle ja toinen kuva symboloimassa alavalintaani. Toivottavasti nälkä ei kasva liikaa syödessä niin, että näyttäisin enemmän metallibändin laulajattarelta kuin sisar hento valk... anteeksi, sisar sysimustalta.
Tatuoitavaksi marssiminen jännittää hieman etenkin erittäin tiukan uskonnollisen kasvatukseni jälkeen. Toisaalta, onhan Raamatussa kielletty meikkaaminenkin. Nuo jutut kuitenkin liittyvät hyvin vahvasti pakanauskontoihin ja siihen, että kuvat iholla tai meikkaaminen liittyvät pakanajumalien palvontaan. Muistan, kuinka varhaisteini-iän meikkikokeiluni saivat etenkin isäni hurjistumaan. "HALUATKO SÄ JOUTUA HELVETTIIN MITÄ?" Sittemmin olen saanut laittaa naamaani ja värjätä tukkaani ihan vapaasti. Sitä paitsi olen aikuinen nainen. Minähän otan lävistyksiä, meikkaan ja hakkautan nahkaani väriä jos siltä tuntuu. Kipukynnykseni on onneksi korkeahko. Selvisin synnytyksen alunkin aika heikosti vaikuttavilla kipulääkkeillä enkä juurikaan valittanut. Ei kun anteeksi, silloinhan minä oksensin vain tukka putkella kipujen vuoksi. Eipä siinä olisi ehtinyt valittaakaan kovin paljon. Onneksi tatuoinnin ottaminen sattuu huomattavasti paljon vähemmän kuin synnytys. Eikä se tatuointi voi sattua myöskään niin paljon kuin industrial-lävistyksen ottaminen vasempaan korvaani...
Oh babe, let's get some ink!
(Pitäisi myös vihjailla paremmalle puoliskolle sen oikean olkavarren tatuoinnin haalistumisesta ja siitä, että sen voisi korjauttaa ehkäpä... nyt sen kuvan ideasta ei ota selvää erkkikään. Kuvassa siis PITÄISI olla Jeesus ristillä, mutta nykyään se näyttää enemmän sekalaiselta väri- ja pikselisotkulta. Se ei ole todellakaan erityisen kaunista. Toisaalta, eipä tuo juurikaan käytä niitä vaimonhakkaajapaitojakaan jolloin tatuointi näkyisi.)
Mä kanssa otin ekan tatuointini pari viikkoa sitten. Ja olen niin uskomattoman tyytyväinen tulokseen. Mä olin kanssa pitkään sitä jo miettinyt, mutta ennen ei ole löytynyt ihan sellaista must- have kuvaa. Nyt tuli sekin ongelma ratkaistua kun laitettiin ihoon pikkusiskon kädenjälki. Joo, ei se tatuoinnin ottaminen ole mitään synnytykseen verrattavaa ;)
VastaaPoista