Jotkut ihmiset eivät ymmärrä musiikin päälle eivätkä juurikaan edes kuuntele sellaista. Minulle musiikki on ollut aina tärkeää. Suhteeni musiikkiin alkoi jo ihan lapsena, jolloin soittolistalle kuului lastenlaulujen lisäksi myös Hanna Ekolaa (ah, muistan aina kun keksimme serkkuni kanssa koreografiat muun muassa "Vieläkö on villihevosia" -biisiin) ja jotain muutakin. Sittemmin kasvaessani musiikkivalikoimiini kuului lähinnä hengellistä musiikkia. Teini-iässä DC Talk oli kova sana, ja erityisesti "Jesus Freak" -levy ja nimikkokappale olivat kovia juttuja. Lukiosta päästyäni ja alettuani seurustella entisen aviomieheni kanssa tutustuin myös raskaampaan musiikkiin, hengelliseen totta kai. Tourniquet oli (ja on edelleen) kova sana. Kyseiseltä bändiltä on ilmestynyt useita todella kovia ja monimutkaisia biisejä, ja olipa rumpali Ted Kirkpatrick ehdolla jopa Slayerin rumpaliksi joskus. Kertonee siis jotain tasosta.
Musiikista tuli minulle erityisen tärkeää raskausaikana ja Peikkiksen menetyksen jälkeen. Kanavoin fiiliksiäni hyvin vahvasti musiikkiin silloin, ja erityisen tärkeiksi nousivat V for Violencen "Scream" ja Dark Tranquillityn "At the Point of Ignition" -biisit. Ensimmäinen oli tärkeä minulle siksi, että kyseisen bändin keikalla pienokaiseni potkaisi minua ensimmäisen kerran suoraan käteen kesken kyseisen biisin, toinen siksi, että kyseisen biisin sanat kuvastivat syvää epätoivoani "Sykettä ei valitettavasti löydy" -lausahduksen jälkeen. V:n äijille täytyy nostaa hattua aivan mahtavasta suhtautumisesta fanin koviin kokemuksiin. Ei ole kerta eikä ensimmäinen, kun saan kyyneleet silmiini keikalla liikutuksesta, jos settiin sisältyy Scream. Uskaltaisin jopa kuvitella, että heillekin kyseiseen biisiin sisältyy nykyään yksi jos toinenkin merkitys, mutta niinhän se kai meneekin: musiikki saa merkityksen kun se on tullut kuulluksi. Jokainen tulkitsee kappaleet omalla tavallaan. Tämä fani ainakin sai voimaa ja jaksamista bändin musiikista. Kun oikein kovasti kiukutti ja vitutti, laitoin Boy Called Fuckerin soimaan ja raivosin sen tahdissa vihaa, katkeruuttani ja tuskaani. Odotan innolla uutta levyä, jonka teko on parhaillaan toivon mukaan päättymässä. Kyseinen bändi ei ole vielä maailmankuulu, mutta toivon kovasti jätkien breikkaavan jossain vaiheessa. Osasta bändin tyyppejä on tullut jopa minun ja mieheni kavereitakin, joita näkee aina silloin tällöin vapaa-ajalla, ja joiden kanssa voi suunnitella vaikkapa Iron Maidenin vinyylilevyjen kuunteluiltamia.
Olen myös harrastanut laulamista ja pianonsoittoa aikanaan, pyrin jopa musiikkilukioon mutten päässyt sinne koskaan. Laulan edelleenkin, ainakin kotona kun kukaan muu ei ole kuulemassa. Haluaisin laulaa bändissäkin, muttei minusta siihen olisi, koska olen äärimmäisen ujo ja ääneni tuntuu takertuvan kitalakeen saman tien, jos joku ulkopuolinen kuulee minun yritykseni. Mieheni kuullen kehtaan sentään lauleskella muun muassa Dion, Helloweenin ja Iron Maidenin kappaleita, koska pääsen korkealle ja kovaa. Mieheni tutustutti minut useisiin legendaarisiin bändeihin, joita en ollut aiemmin kuullut, koska hevihän oli nuoruudessani ja lapsuudessani saatanasta. Eräs evankelista otti jopa kirjoihinsa esimerkkejä Iron Maidenin "Number of the Beast" -levystä ja kärjisti koko bändin idean suoraan saatananpalvontaan. Onneksi opettelin jossain vaiheessa ajattelemaan omilla aivoillani ja tajuamaan, etteivät nuo bändit mitään perkuleenpalvausmusiikkia oikeasti ole. Sitä paitsi Bruce Dickinsonin ääni on jumalainen. Siis jumalainen. Ihan oikeasti, kuka muka pääsee niin korkeisiin oktaaveihin, paitsi tietysti edesmennyt Ronnie James Dio? Rauha hänen sielulleen.
Manowarin Heart of Steel on minulle ja miehelleni tärkeä kappale, koska sen soidessa rakkaimpani polvistui eteeni ja kosi minua. "Tuletko vaimokseni?", hän kysyi. Voinette arvata, etten suinkaan vastannut kieltävästi kysymykseen, joka koskisi minun ja hänen loppuelämiä. Luulen, että kyseinen kipale kuullaan myös häissämme. Olen saanut musiikista voimaa myös äitini mahdolliseen kuolemaan ja sen käsittelemiseen. Jotkut saavat siis voimaa musiikista, toiset lukemisesta, minä molemmista. Kirjapostaus on siis tulossa myöhemmin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti