KRAMPPEJA JA NYRJÄHDYKSIÄ

Tähän aikaan kuukaudesta mieli on maassa ja itku kurkussa koko ajan. Runsaat ja kivuliaat menkat kertovat kai ainakin siitä, että kohdun limakalvoa riittäisi vaikka viidelle alkiolle kiinnittyä, mutta en tiedä ovuloinko, ja vielä vähemmän tiedän miehen siittiöiden kuntoa. Kamalimmalta tuntuu herätä keskellä yötä järkyttäviin kramppeihin, jotka pitävät valveilla niin, ettei saa unta. Henkinen kipu tuntuu kuitenkin uuvuttavimmalta. Se muistuttaa siitä, ettei tässäKÄÄN kierrossa tärpännyt vaikka toiveet ehtivätkin olla suhteellisen korkealla. Ei pitäisi toivoa, niin ei joutuisi pettymäänkään. Onneksi ihmisellä on töitä tehtävänä. Työt mahdollistavat sen, ettei ehdi ajatella koko aikaa pettymystään vaan saa paneutua antaumuksella siihen, missä on edes auttavan hyvä.

Onneksi myös koko kesän kohokohta eli Tuska-festivaalit ovat ihan nurkan takana. 3 days to go... Eniten taidan odottaa Sabatonin, Lamb of Godin, Profane Omenin, Triviumin, Mokoman ja Arcturuksen vetoja. Aion moshata niskani kipeiksi, pukeutua korsettiin ja nauttia festareista vaikka hampaat irvessä. Olen jo laskeskellut vuodon loppumisen aikataulua, ja toivon todella hartaasti etten joutuisi festareita rätti persauksissa ja mieli mustana. Olen myös varannut ajan tukkatohtorille eli kampaajalle, joka saa loihtia huonokuntoisesta hamppukasasta jota tukaksikin kutsutaan, jotain aivan muuta. Aion näyttää Tuskassa kauniilta ja hehkeältä, vaikka henki menisi. 

Mitäpä Tuskan jälkeen odottaa?

Pienen tyttäreni 2-vuotispäivä alkaa olla oven takana.

Niihin aikoihin ajoittuu myös yrityskierto numero kahdeksan alku, ja olen jo valmiiksi masentunut siitä, että joudun viettämään sen päivän rätti persauksissa limakalvot alushousuihin valuen. 

Kuka niitä jonotuslippuja jakoikaan? Voisiko joku sanoa sille, että kohta alkaisi olla jo minun vuoroni? Raskaus ja kotiin kannettava vauva olisivat ihan kivoja juttuja, noin niin kuin pikkuruisena toiveena universumille...

KAKSI VIIVAA...

...jotka juhannuksen kunniaksi päättivät valua pöntöstä alas heti, kun sain testattua. 

Hyvää juhannusta minulle vain! 

Onneksi ensi viikolle on tiedossa töitä ja Tuska-festivaalit, joilla aion nauttia kesästä (mikäli ei sada), bändeistä, virvokkeista ja kontata kotiin miestä kainalokeppinä pitäen. Festivaaleihin kuuluu toki paljon krapulaseksiä aamuisin ja päivisin sekä tietenkin hassunhauskoja kuvia ja uusien ihmisten tapaamista. Heti torstaina töistä päästyäni suuntaan pussikaljalle ystävän kanssa.

Sitä ennen voin kuitenkin purkaa vitutukseni menemällä yövuoroon ja sieltä suoraan murun kainaloon nukkumaan. Onneksi jää vähän aikaa juhlia juhannustakin.

Ajattelin testata vielä huomenna ennen kuin korkkaan viinipullon, koska edellisessä hyvin surullisesti päättyneessä raskaudessakin vuosin koko ensimmäisen kolmanneksen ajan verta.

Toiveet eivät kuitenkaan ole kovin korkealla.

Jospa KUITENKIN tulisin raskaaksi vielä ennen vuodenvaihdetta? 

Tämä kuva kuitenkin kuvaa olotilaani juuri nyt todella hyvin:

Hauskaa juhannusta teille muille!

YHDESSÄ. TÄSSÄKIN.

"Kyllä muakin harmittaa, että meillä ei oo vielä tärpännyt", mies sanoo eräänä kauniina kesäisenä perjantai-iltana minulle. Olen raahautunut töiden jälkeen kotiin ja olen suruissani siitä, että tiedän kuukautisien jälleen kerran alkavan. Sen jälkeen alkaa yrityskierto numero seitsemän (7). Mies tulee suutelemaan minua, halaa ja silittää vatsaani, jossa potkii korkeintaan töissä ruokatauolla nopeasti hotkaisemani valmisruoka-annos (mummon lihapullat muusilla). Kerrankin mies puhuu minulle. Kerrankin hän kertoo ajatuksistaan tämän kaiken suhteen, ja kerrankin minulle tulee sellainen fiilis, että olemme tässä yhdessä. Emme ole vain mies ja nainen, joista nainen toivoo kuukausi toisensa jälkeen raskautta ja mies ottaa asiat niin kuin ne tulevat. Olemme pariskunta, joka todella haluaa yhdessä vauvan, oman yhteisen lapsen. 

Tämä asia helpottaa tuskaani ja suruani siitä, että olen joutunut lapseni kuoleman jälkeen odottamaan ensin odotuksen odotusta siksi, ettei sopivaa kumppania ole ollut. Sitten olen joutunut odottamaan odotuksen odotusta parisuhteen vuoksi, ja nyt odotan oikeasti odotusta. Eikö olekin hassua? Toisaalta hekumoin mielikuvissani positiivisella raskaustestillä, mutta toisaalta pelkään kuollakseni. Mitä jos...? 

Puhumme myös joulukuusta ja sen jälkeen koittavista tutkimuksista. Mies myöntää, että vika voi olla hänessäkin. Voi myös olla ettei vikaa ole kummassakaan, mutta raskaus ei vain ota alkaakseen. Ei voi tietää. Päätimme kuitenkin yksissä tuumin nauttia tästä kesästä yhdessä ja olla stressaamatta liikaa. Tulee kun ja jos on tullakseen? Ehkä.

Nyt odotan seesteisin mielin kuukautisia.

Olen myös ällöttävän rakastunut tuohon mieheen taas uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen. Jos pienen tyttäreni kuolema olikin kamala paikka minulle ja aiheutti jo ennestäänkin hataran parisuhteen hajoamisen, niin oli siinä ehkä jotain hyvääkin: uskalsin irrottaa otteeni, lähteä ja katsoa, josko saisin kokea enää edes rakkauden.

Sain. 

Ja saan.

Ehkäpä me saamme vielä tämän vuoden aikana kokea ilon ja onnen odotetusta ja toivotusta raskaudesta, ja ehkäpä saamme myös kantaa laitokselta ensi vuoden puolella kotiin pienen, avuttoman ja ihanan rakkauslapsen? 

On niin helppoa olla onnellinen, ainakin toisinaan.

NADA

Kesäkuu tuli, eikä mitään uutta auringon alla ole vieläkään.

Tämän kierron jälkeen koittaa yrityskierto numero seitsemän, mutta yritän olla uhraamatta sille liikaa ajatuksia. Onneksi koko kesä menee tehokkaasti töissä.

Tämän päivityksen myötä uskaltaisin sanoa, että blogi saattaa viettää pienehköä hiljaiseloa kesän ajan.