Tähän aikaan kuukaudesta mieli on maassa ja itku kurkussa koko ajan. Runsaat ja kivuliaat menkat kertovat kai ainakin siitä, että kohdun limakalvoa riittäisi vaikka viidelle alkiolle kiinnittyä, mutta en tiedä ovuloinko, ja vielä vähemmän tiedän miehen siittiöiden kuntoa. Kamalimmalta tuntuu herätä keskellä yötä järkyttäviin kramppeihin, jotka pitävät valveilla niin, ettei saa unta. Henkinen kipu tuntuu kuitenkin uuvuttavimmalta. Se muistuttaa siitä, ettei tässäKÄÄN kierrossa tärpännyt vaikka toiveet ehtivätkin olla suhteellisen korkealla. Ei pitäisi toivoa, niin ei joutuisi pettymäänkään. Onneksi ihmisellä on töitä tehtävänä. Työt mahdollistavat sen, ettei ehdi ajatella koko aikaa pettymystään vaan saa paneutua antaumuksella siihen, missä on edes auttavan hyvä.
Onneksi myös koko kesän kohokohta eli Tuska-festivaalit ovat ihan nurkan takana. 3 days to go... Eniten taidan odottaa Sabatonin, Lamb of Godin, Profane Omenin, Triviumin, Mokoman ja Arcturuksen vetoja. Aion moshata niskani kipeiksi, pukeutua korsettiin ja nauttia festareista vaikka hampaat irvessä. Olen jo laskeskellut vuodon loppumisen aikataulua, ja toivon todella hartaasti etten joutuisi festareita rätti persauksissa ja mieli mustana. Olen myös varannut ajan tukkatohtorille eli kampaajalle, joka saa loihtia huonokuntoisesta hamppukasasta jota tukaksikin kutsutaan, jotain aivan muuta. Aion näyttää Tuskassa kauniilta ja hehkeältä, vaikka henki menisi.
Mitäpä Tuskan jälkeen odottaa?
Pienen tyttäreni 2-vuotispäivä alkaa olla oven takana.
Niihin aikoihin ajoittuu myös yrityskierto numero kahdeksan alku, ja olen jo valmiiksi masentunut siitä, että joudun viettämään sen päivän rätti persauksissa limakalvot alushousuihin valuen.
Kuka niitä jonotuslippuja jakoikaan? Voisiko joku sanoa sille, että kohta alkaisi olla jo minun vuoroni? Raskaus ja kotiin kannettava vauva olisivat ihan kivoja juttuja, noin niin kuin pikkuruisena toiveena universumille...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti