Yövuorosta on mukavaa herätä, kun äiti ilmoittaa että lääkäri on soittanut. Odotin hyviä uutisia.
Sen sijaan sainkin kuulla äidin saaneen kainalon suurentuneen imusolmukkeen vuoksi lähetteen HUSin sairaalaan sisätautipuolelle. Rinta oli ok, mutta imusolmuke ei. Ettei nyt vain pukkaisi Hodgkinin tai non-Hodgkinin lymfoomaa? Miksei sitä aikaa voi saada heti? Miksi pitää odotella ja odotella ja odotella? Nyt odotellaan, että sairaalan aika kolahtaisi postiluukusta sisään. Tulokset tulevat edelleen 25.2., ja yhtäkkiä huomaankin elämäni siirtyneen jokakuisen kiertoni tarkkailun sijaan äitiin ja hänen vointiinsa.
Piinailua koko elämä.
Kiroilututtaa ja itkettää.
Onneksi saan sentään tänään uuden tukan ja menen jälleen yöksi töihin. Saanpahan jotain muuta ajateltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti