Äidin syöpä ja sytostaattihoidot, tuleva leikkaus, sädehoidot ja sen jälkeinen Femar-lääkitys ovat pistäneet minut jälleen kerran nöyrälle paikalle. Elämä päättyy joskus, hyväkin sellainen. Millaisena sinä näkisit elämäsi kuoleman hetkellä, silloin kun elämän liekki hiipuu hiljalleen ja tuonpuoleinen odottaa? (Vaihtoehtoisesti voit korvata sanan "tuonpuoleinen" sanalla "unohdus" tai "katoaminen, jollet usko minkäänlaiseen kuolemanjälkeiseen elämään.) Olen miettinyt viime aikoina paljon yhtä kysymystä. Katuuko ihminen kuolinvuoteellaan enemmän asioita joita on tehnyt vai niitä, jotka on jättänyt tekemättä? Se voi olla kaksipiippuinen juttu. Ihminen on ihminen ja näin ollen inhimillinen. Kukaan meistä ei ole täydellinen, joten teemme virheitä ja mokailemme. On eri asia, oppiiko niistä virheistään missään vaiheessa. Virheisiin voi myös suhtautua kahdella tavalla: joko niin, että vihaa itseään ikuisesti tai sitten ajattelee niiden olevan vain osa elämää. Jokainen meistä kuolee kuitenkin joskus, sillä vain Raamatun aikoina Elia ei nähnyt koskaan kuolemaa. Sen sijaan hänetkin vietiin paratiisiin tulisilla vaunuilla. Muiden osaksi tuli hyväksyä kuolemisen katkeransuloinen kalkki.
Kun minä kuolen, haluaisin ajatella sillä hetkellä eläneeni täyden elämän virheistäni huolimatta. En halua katkeroitua. Haluan ajatella olleeni onnellinen ja eläneeni täysillä, joskus impulsiivisestikin. Olisinko onnellinen, jollen osaisi tarttua hetkeen ja nauttia niistä? Enpä tiedä. Jollen olisi koskaan hetken mielijohteesta alkanut harrastaa X-ratedjuttuja exäni kanssa, en olisi ikinä saanut kokea edes vähää aikaa lapsen odotusta ja äitiyden onnea. Lapsen kuolema oli totta kai surullista, mutta senkin asian kanssa oppii elämään. En kadu missään nimessä sitä, että pieni Peikkis ilmoitteli tulostaan niin nopeasti. En kadu myöskään eroa Peikkiksen isästä enkä sitä, että aloimme nykyisenikin kanssa yrittää raskautta niin nopeasti. Tahaton lapsettomuuskin on opettanut minulle paljon itsestäni. Olen oppinut sietämään pettymyksiä paremmin kuin ennen ja toisaalta nauttimaan asioista, joita minulla on. Elämässä on asioita joille ei voi mitään, mutta on myös asioita joihin voi vaikuttaa itse.
Jollen olisi ihan ex tempore hakenut ystäväni Facebook-seinällä mainostamaa työpaikkaa, en olisi koskaan saanut vakituista työtä vaan haahuilisin toimettomana yhteiskunnan riesana. Nyt minulla sen sijaan on työ josta pidän ja jossa olen (omakehu haisee, heh heh) kaiken lisäksi hyväkin. Olen nauttinut työstäni ja pidän sitä tärkeänä. Jollei kukaan kirjoittaisi lääkärien saneluja muistiin, potilaiden hoitolinjauksista ei olisi tietoja missään, ja pahimmassa tapauksessa potilas menetettäisiin. Nyt sen sijaan kirjoittelen niitä puhtaaksi ja hoitajat saavat informaatiota potilaan hoidosta ja sen jatkumisesta. Ei paskempaa, uskaltaisin väittää.
Jollen olisi uskaltanut hakea omaa asuntoa, emme olisi vieläkään päässeet muuttamaan yhteen miesystäväni kanssa. Nyt sen sijaan mieheni uskalsi hypätä tyhjän päälle ja raahata kamppeensa luokseni. Nyt asumme yhdessä ja opettelemme yhteistä elämää rakastaen ja riidellen. Jollen olisi koskaan uskaltanut aloittaa tätä blogia (hetken mielijohteesta, kyllä), kukaan ei koskaan saisi tarvitsemaansa vertaistukea lapsettomuuden tai lapsen menetyksen aiheuttamien tunteiden kanssa kamppailuun, ja ennen kaikkea: jollen olisi koskaan uskaltanut irtautua ahdasmielisistä kuvioista, kokisin elämäni rajoittuneeksi enkä varmasti vieläkään uskaltaisi tehdä päätöksiä _oman_ elämäni suhteen kysymättä joltain "viisaammalta" ensin.
Uskaltaisin väittää, että kun kuolen, olen onnellinen ja koen eläneeni täyden elämän tulipa niitä lapsia tai ei. Jokainen meistä, myös sinä, lukijani, kuolemme joskus. Nyt on hyvä aika tarttua asioihin joille voi tehdä jotain ja tehdä itsensä onnelliseksi. Parisuhde tai lapset yksinään eivät tuo onnea, onnen tuo se, että uskaltaa elää sata lasissa miettien toki tekojensa seurauksia, mutta kuitenkin eläen.
Ihanaa kesän jatkoa kaikille jotka vaivautuvat lukemaan. Nauttikaa itsestänne ja toisistanne! Ja ei, tuohon viimeiseen kaneettiin ei sisälly kaksimielisyyksiä, minähän olen sangen siveä nuorehko naisihminen. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti