Saatoin unohtaa käydä pienokaiseni haudalla jouluna. Tai no, tarkemmin ottaen muistolehdossa. Oikeastaan olisin muistanut, mutten jaksanut. Voihan se oma pieni olla ajatuksissa ilman, että tarvitsee lähteä ajamaan järjettömässä lumipyryssä jonnekin keskelle korpea viemään kynttilää haudalle? Ehkäpä tämä onkin vain hyvä merkki. Olen edelleen äiti ilman lasta ja kaiken lisäksi nyt vissiin ihan diagnostisillakin kriteereillä lapseton. En silti jaksa muistaa enää edes joka päivä, että olen menettänyt lapseni. Puheet pienestä Peikkiksestä ovat useammin mustan huumorin sävyttämiä, ja itkukohtauksia lapseni perään olen vetänyt vain juhlapyhinä, kuten jouluna. (Voi miesparkaa...)
Menkkojen alkukaan ei tällä kertaa tuntunut niin kauhean pahalta.
Saatoin ehkä ihan vähän unohtaa senkin, ettei meillä ole mitään ehkäisyä käytössä. Olen edistynyt silläkin saralla. Uskon, että psykologikäynneistä on ollut minulle suurta hyötyä. Olen saanut vihdoinkin purkaa ajatuksiani lapsen menetyksenkin tiimoilta, ja nyt tunnen olevani voimaantuneempi kuin aikoihin.
Sitä paitsi, mitä sitten vaikka jäisin lapsettomaksikin? Shit happens. On moni muukin pariskunta jäänyt, eikä elämä ole loppunut siihen. Toki asia täytyy työstää ennen kuin pääsee jatkamaan eteenpäin, mutta haluaisin vakaasti uskoa siihen, että täyttä elämää voi elää myös lapsettomana. Ehkä sitä ennen täytyy itkeä muutamat(tuhannet) itkut ja vuodattaa Tyynenmeren vesimäärän verran kyyneleitä, mutta ihan varmasti siitä pääsee yli. En tiedä, olisiko minusta ravaamaan kovemmissa hoidoissa kuten IVF:issä ja PAS:eissa, piikittämään itseeni hormonitoimintaa alas ajavia lääkkeitä, tunkea alapäähäni lugesteronia siirtojen jälkeen, kärsiä punktioista... En tiedä. Katsellaan.
On kuitenkin hyvä fiilis, että joskus kykenen unohtamaankin niin kohtukuoleman kuin tämänhetkisen tilanteenkin.
Hienoa positiivista asennetta Annis! Myös mä liputat keskusteluavun puolesta. Mä saan mun sydämenpurkusessioista aina kovasti voimaa jaksaa taas seuraavat pari viikkoa ( käyn kahden viikon välein) on hyvä kun pystyy jollekin "puolueettomalle" avaamaan vähän pään sisältöä :)
VastaaPoistaMinua harmittaa tuossa psykologihommassa ainoastaan se, etten jaksanut vaatia sitä apua HETI Peikkiksen kuoleman jälkeen. Luulen, että monilta kuopilta ja pahimmilta itsetuhohetkiltä olisi säästytty, jos olisin vain saanut haettua sitä apua ajoissa. No, parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan. :)
PoistaJotkut selviävät lapsen kuolemasta ja lapsettomuudestakin ilman ammattiapua, mutta minä olen sitä mieltä, että jokaisen ihmisen kannattaisi käydä vaikka parikin kertaa ammattilaisen luona juttelemassa. Ei tarvitse olla edes mitään maata mullistavaa kriisiä päällä, ei varmasti tekisi pahaa kenellekään!