maanantai 14. tammikuuta 2013

2013

Uusi vuosi, uudet kujeet, eikö niin? 

Maailmanloppu ei sitten tullutkaan 21.12.2012, joten luulen muinaisten mayojen menneen vain ostamaan itselleen uuden kalenterin. 21.12.2012 kärsin itse vielä menkoista, jotka olivat ihme kyllä TÄYSIN kivuttomat. Siis minä, joka joudun nappailemaan aina muutaman kourallisen Buranan ja Panadolin yhdistelmää kuukautisten parina ensimmäisenä päivänä, en tarvinnut napin nappia! Jotain hyvää se munanjohdinten aukiolotutkimus siis teki kropalleni. Kannatti kärsiä sen jälkeisistä kivuista. 

Tänä vuonna aion vain opetella olemaan lempeämpi itseäni kohtaan, olla rennosti ja stressaamatta ja jättää ne Femarit nyt syömättä ainakin toistaiseksi. Olen tehnyt suunnitelmia opintojeni ja töideni edistämiseksi, petrannut kotitöissä, riidellyt ja rakastanut sekä suunnitellut ulkomaanmatkaa. Okei, viimeisenä mainittu on vain haaveiden asteella, mutta katselin jo Google Mapsista ilmakuvia Roomasta, Barcelonasta ja Los Angelesista. Jos kohdalle osuisi lottovoitto, pakkaisin kimpsut ja kampsut, varaisin lennot ja hotellin ja lähtisin USA:han. Mukaani ottaisin mieheni, avoimen mielen ja kivan kokoiset käteisvarat. Hip hei! Haaveet pitävät pinnalla, vai miten se nyt oli?

Todennäköisesti pitkä ulkomaanmatka ei toteudu, mutta olisi kiva jos saisimme suorittua edes Coepenhell-festareille kesällä. En ole koskaan käynyt muissa Pohjoismaissa kuin Ruotsissa, ja se on jo aika noloa. Coepenhell olisi siis hyvä tilaisuus tutustua Tanskaan ja tanskalaisiin kuuluisiin voileipiin. Olisi myös kiva saada taas VIP-passit Tuskaan ja reissailla vähän Suomessakin tulevan vuoden aikana.

Päätin myös aloittaa liikunnan ja vähentää herkkujen syöntiä isolla kädellä. 

Ja se vauvaprojekti? 
Mitään ehkäisyä tässä tarvita. Sinä päivänä KUN plussaan, helvetti jäätyy uudelleen sitten Suomen vuoden 2006 Euroviisuvoiton ja lehmät alkavat lentää. Sitä päivää odotellessa. No panic. Kun yrityskierrot nyt joka tapauksessa ovat kaksinumeroisia, suurin fiilis sen suhteen on turtumus ja toive siitä, että kuukautiset pysyisivät jatkossakin kivuttomina. 

Ihanaa tätä vuotta jokaiselle blogini lukijalle! Lupaan päivittää kuulumisiani tänne säännöllisen epäsäännöllisesti, kuten tähänkin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti