Eipä sitä voi kuvitella, miltä se tuntuu jos ei se osu omalle kohdalle. Niin, aattelepa ihan omalle kohdalles. Perkele.
Paskaahan se on.
On paskaa lukea naamakirjasta äitienpäivähehkutuksia, kun itse valitsee sopivaa kynttilää lapsensa haudalle.
On paskaa olla edellisenä iltana juhlimassa rakkaansa exän (jonka kanssa ovat siis hyviä ystäviä) synttäreitä ja huomata, miten ihania lahjoja tämä saa.
On myös paskaa huomata, ettei oma mies muista mitenkään äitienpäivää. Olisi antanut vaikka jonkun stnan mignonmunan jos ei muuta.
On ihan paskaa mennä haudalle ja itkeä silmät päästään.
On myös ihan paskaa saada pienokaisensa isältä tekstari: "Hyvää äitienpäivää". Niin, mieheltä joka vuoroin vihaa minua, vuoroin rakastaa eikä osaa päästää irti.
Etenkin ihan paskaa on huomata loppukierron koittaneen ja tutun tuhrun tulleen kuvioihin. Ei sitten tästäkään kierrosta. Josko sitten seuraavasta? Tai sitä seuraavasta.
Eipähän tarvitse ainakaan tuhlata raskaustestiä ja miettiä, mahtaisiko siihen ilmestyä se toinen viiva jos tuijottaisi vain tarpeeksi kauan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti