sunnuntai 11. elokuuta 2013

JOTAIN VANHAA, JOTAIN UUTTA

Syksy taitaa olla jo täällä, ja sitä myöten olen alkanut miettiä tämän blogin lopettamista ja uuden aloittamista ihan puhtaalta pöydältä. Mietiskelin aamukahvin lomassa, haluanko jatkaa tässä blogissa pohdiskelujani ja kirjoittelua, mutta totesin että lienee parempi aloittaa uusi blogi. Haluaisin jatkossa keskittyä kaikkiin mahdollisiin asioihin, en vain yhteen tiettyyn juttuun. Onhan elämässäni nytkin ainakin äidin syöpä, joka hallitsee elämäämme aika paljon tällä hetkellä. Minun tehtäväkseni on jäänyt pidellä lankoja käsissäni, muistuttaa lääkäriajoista, olla mukana vastaanotoilla kuulemassa uutisia ja kertoa lääketieteellisiä faktoja äidille, jos vastaanotolta lähtiessä jäi vielä jotain epäselviä asioita. En kuitenkaan tahdo jatkossa keskittyä vain äidin syöpään, lapsen menetykseen tai lapsettomuuteen blogissani. 

Olen blogannut nelisen vuotta aktiivisesti. Ensimmäinen blogini keskittyi syömishäiriöstä toipumiseen, sen sairastumisen syihin, avioeron jälkeiseen elämään ja sen sellaisiin asioihin. Toinen blogi oli raskausajan blogi, johon kirjoittelin fiiliksiäni ensi kertaa raskaana olemisesta syömishäiriön jälkeen, Peikkiksen kuoleman jälkeen pidin sille omistettua teemablogia ja sitten aloitin tämän blogin, blogin jossa purin lapsenkaipuutani ja sittemmin äidin syöpää ja sitä matkaa, jolle tempauduimme. 

Syksyn tullen elämässäni on muuttunut monikin asia. Blogini eivät ole koskaan repineet mitään suuria lukijamääriä, enkä toisaalta pyrikään sellaiseen. Niiden aihealueet ovat olleet aika arkaluontoisia, joten kommentin jättäminenkin on varmasti ollut kaikille lukijoille vaikeaa, sydämen jättäminen tuntuu pidemmän päälle tyhjänpäiväiseltä ja sanat ovat usein lopussa. Tiedän tunteen, näin käy usein minullekin kun joudun reagoimaan ei-niin-mukaviin asioihin. Siksipä mietinkin uuden blogin aloittamista puhtaalta pöydältä. En halua enää koota teemablogia minkään tietyn aihealueen ympärille. Totta kai blogissani käsiteltäisiin edellä mainittuja tematiikkojakin, mutta ne eivät olisi mitenkään pääosassa. Haluaisin kirjoitella urahaaveistani, itse kirjoittamisesta, elämästä, musiikista, keikoista joilla käymme, ihmisenä kasvamisesta, parisuhteessa kasvamisesta ja toinen toiselta oppimisesta, siitä miten minä olen muuttunut näiden neljän bloggausvuoden aikana (ja toki muutenkin). En odotakaan suurta suosiota näille horinoille, sillä täältä ei tule ikinä löytymään kuvia päivän asuista, hiustyylien pohdintaa tai sisustusvinkkejä. 

En ole koskaan ollut kovinkaan ulkonäkökeskeinen ihminen. Tietysti pidän huolen siitä, että lähden hiukset puhtaina ja muutenkin raikkaalta tuoksuen liikkeelle, mutten jaksa panostaa ulkonäkööni arkisin juuri mitenkään. Musakeikoille ja juhlintaan tietysti meikkaan ja tällään, onhan se aina joskus kivaa. Sisustushaaveet kaatuvat mieheen, jonka kanssa väännämme edelleen kättä siitä, saako sen edellisen asunnon ikkunassa roikkunutta verhon virkaa toimittanutta Simpsons-pussilakanaa ripustaa tämän asunnon ikkunaan. Minun mielipiteeni: "Vain kuolleen ruumiini yli. Se EI tule roikkumaan MISSÄÄN ikkunassa täällä!" Miehen mielipide: "Ja mähän ripustan sen ikkunaan kun sä olet taas palannut töihin lomalta." Kirjoittele tässä nyt siis kauniista sisustuksesta. Miehet ovat ikuisesti pikkupoikia. Päivän asu? Puen yleensä sitä, mitä ensimmäisenä käteen osuu. Asujen värit ovat pääsääntöisesti mustaa, mustaa, mustaa. Eipä niistä kovin innostavia muotikuvia tänne saa, ja muutenkin tykkään pukeutua muodinvastaisesti. 

Uusi blogi siis tulee, ja toivon että mahdollisimman moni lukijoistani seuraisi minua sinne. Mistä te toivoisitte minun kirjoittavan? Inspiroiko syksy teitäkin johonkin aivan uusiin juttuihin?

3 kommenttia:

  1. Ehkäpä uskaltaudun nyt tärisevin sormin jättämään viimein tänne kommentin, vaikka en tiedä mitä kirjoittaa...
    Seurasin sinun kirjoituksia odotusajastasi jollakin vauvafoorumilla aikoinaan. Tässä muutaman vuoden aikana olen silloin tällöin lukenut blogiasi/blogejasi tms. On tosi rohkaisevaa että uskallat kirjoittaa kohtukuolemasta, niin vaiettu ja vaikea asia se on. Nyt kun tämä kamaluus on tullut omalle kohdalle, niin lukemani asiat näkee eri valossa.

    Toivon kaikkea hyvää sinulle elämääsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anonyymi, taidan tietää mistä palstasta puhut.

      Olen todella pahoillani, että olet joutumaan sen mitä kenenkään äidin ei pitäisi koskaan joutua kokemaan. Olethan ollut Käpy RY:hyn yhteydessä, saathan jostain vertaistukea? Voimia jokaiseen etappiin jonka käyt läpi. <3 Tie on vaikea ja raskas, mutta usko pois, sen kanssa tulee jonain päivänä sinuiksi, vähitellen, pikkuhiljaa.

      Toivon sinullekin kaikkea mahdollista hyvää jatkoon. Kiitos arvokkaasta kommentista. <3

      Poista
  2. Ajatukset ovat vielä niin sekaisin tästä kaikesta, maailmani tuntuu niin särkyneeltä, pää on niin täynnä kaikkea ja toisaalta tyhjä. Välillä tuntuu aavistuksen vähemmän pahalta, välillä taas tuntuu ettei tästä voi selvitä. Ehkä aika tekee tehtävänsä, toivon niin. Jotenkin olen saanut lohtua kun olen lueskellut täältä sinun tarinaasi.
    Apua on kyllä tarjottu, mutta Käpyyn en ole jaksanut olla yhteydessä, ainakaan vielä. Ehkä senkin aika tulee vielä.

    Kiitos myös sinulle ajatustesi jakamisesta <3

    VastaaPoista