Kesä on mennyt ohi nopeasti, ja syksyn tullessa uudet tuulet puhaltavat elämässäni. Kesään on mahtunut paljon iloa, töitä, lomailua ja ehkä vähän itkuakin. Festarit, työt, yleinen hengailu ja äidin syöpähoidot ovat rytmittäneet kesää niin, että nyt elokuun alun päivinä huomaan syksyn kolkuttelevan ovella. Kesää on vielä vähän jäljellä, mutta syksyn saapumisen huomaa hämärtyvissä illoissa ja jossakin, mikä leijuu ilmassa. Tuskin maltan odottaakaan niitä ihanan kirpeitä ja viileitä syyskuun aamuja, niitä, jotka alkavat aamukahvilla ja reippaalla kävelyllä bussipysäkille. Tuskin maltan odottaa ruskaa, joka on luonnon oma taideteos, ja tuskin maltan odottaa montaa muutakaan asiaa.
Sylini on pysynyt ja tulee ehkä pysymäänkin tyhjänä ties mihin saakka, mutta siitä huolimatta olen havahtunut huomaamaan olevani kiitollinen, onnellinen ja siunattukin. Vielä vuosi sitten iso osa elämästäni oli levällään, matkustin kahden kaupungin välillä enkä tuntenut kuuluvani oikein minnekään. Koti on totta kai siellä missä sydänkin, mutta yhteenmuutto mieheni kanssa on helpottanut asioita huomattavasti. Viikon kuluttua allekirjoitan vakituisen työsopimuksen, ja opiskelut jäävät joksikin aikaa tauolle. Äitini syöpähoidotkin rullaavat omalla painollaan. Saamme jännittää vielä koko vartalon tietokonetomografiatutkimuksen tuloksia ja sytostaattihoitojen jatkumista. Jos kasvaimet ovat pienentyneet tarpeeksi eikä yllätysetäpesäkkeitä löydy mistään, äiti pääsee seuraavan sytoannoksen jälkeen leikkaukseen. Sekin tuo elämään omat haasteensa. Olen silti todella kiitollinen siitä, ettei äidin kunto ole romahtanut. Ei hänestä huomaisi sairautta ollenkaan jos ei katsoisi huivipäistä ja kaljua olemusta. Hän jaksaa käydä lenkeillä ja on muutenkin saanut elämäniloa ja huumorintajua takaisin.
Olen myös onnellinen parisuhteestani. Ei se enää ole samanlaista tunteiden ilotulitusta kuin joskus alussa, mutta katsoessani miestäni olen onnellinen. Nauramme paljon yhdessä, uskallamme kiukutellakin toisillemme emmekä koskaan mene vihaisina nukkumaan. Suuren onnenhuuman sijaan on ihanaa käydä nukkumaan toisen viereen ja antaa iltapusut, joita ilman kumpikaan ei pystyisi käymään unten maille. On ihanaa herätä aamulla ja keittää kahvit, touhuta kumpikin omia asioitaan ennen pahimman väsymyksen hälventymistä, käydä kaupassa yhdessä, viettää vapaa-aikaa ystävien kanssa ja elää tavallista arkea. En minä kaipaa romanttisia illallisia kalliissa ravintolassa, ruusuja ja jatkuvaa hemmottelua. Parisuhteessa parasta on arjen jakaminen toisen kanssa, niin iloisten, surullisten kuin ärsyttävienkin juttujen kertominen puolin ja toisin, siivousvuoroista kinastelu, tv:n katsominen käsikkäin ja se, ettei tarvitse tulla yksin tyhjään kotiin. Toinen puolikkaani on löytynyt, ja hyvä niin. Ehkäpä jonain päivänä solmimme sen avioliitonkin.
Olen huomannut kasvaneeni ihmisenä hurjasti kahden viimeisen vuoden aikana. Elämä ei ole aina kohdellut ruusuisesti, mutta nyt osaan olla kärsivällisempi tulevaisuuden suhteen ja toisaalta suhtautua vaikeuksiinkin realistisesti. Ne ovat osa elämää. Kaikkien vaikeuksien keskellä olen opetellut keskittymään hetkeen ja asioihin jotka ovat hyvin. Niitä on paljon. Olen saanut vakituisen työpaikan lisäksi elämäni muutenkin järjestykseen ja aikuistunut tämän kevään ja kesän aikana enemmän kuin viimeisten 28 vuoden aikana muuten. Olen löytänyt kirjoittamisen ilon uudelleen, ja olen saanut nauttia monista musiikkikeikoistakin. Vaikken olekaan erityisen musikaalinen itse, nautin viime lauantaina suunnattomasti lempibändini V for Violencen keikasta Bar Loosessa. Musiikki pitää hengissä, ja sen kuunteluun voi kanavoida paljon fiiliksiä, joita ei ehkä osaisi pukea sanoiksi ollenkaan. Lisäksi olen lupautunut avustamaan ystävääni opinnäytetyöprojektissa ja haaveilen edelleenkin kirjan kirjoittamisesta. Olisi ihanaa saada uunituore kirja painosta ja ihmetellä, olenko minä todellakin saanut aikaan jotain, mikä JULKAISTAAN? Saa nähdä.
Syksy tuntuu aina olevan uusien haasteiden ja unelmien toteutuksen aikaa, joten beware! Kerrankin olen innoissani tulevista haasteista enkä vain voivottele ajan kulumista. Tarkoituksellisuus? Se löytyy arjen keskeltä pienistä hetkistä ja sen oivaltamisesta, että tavallinenkin elämä on oikeastaan todella mukavaa onnenhetkineen ja suruineenkin.
Mitä te odotatte tulevalta syksyltä? Onko elämäänne tulossa uusia haasteita tai vaiheita, joita odotatte tai pelkäätte?
Mun tekisi mieli aina kommentoida kauheasti sydämiä näihin kirjoituksiin. (♥♥♥) Rakastan syksyä, se on mulle enemmän uuden alku kuin vuodenvaihde, ehkä jäännös kouluajoilta? Viileät illat, kynttilät ja höyryävä kahvi aamuauringon vasta nostaessa päätään on jotain niin ihanaa. Harmi että syksy menee aina niin nopeasti ohi. Toi meidän työ inspiroi kirjoittamiseen ehkä vähän. Kun sormet laulaa päivästä toiseen näppäimillä, se jotenkin jää päälle ja tekisi mieli kirjoittaa omiakin juttuja.
VastaaPoistaTavallinen arki on muuten ihan parasta. Mun mielestä parempaa kuin se tunteiden ilotulitus alkumetreillä. :D Ei varmasti kaikilla, mutta ehkä me ollaan löydetty sitten ns. ne oikeat, niin että tylsätkin hetket tuntuvat täydellisiltä.
Minä luulen, että se on juuri sitä: jäänne kouluajoilta. Enemmän minulle tosiaan se nk. uusi lukuvuosi merkkaa kuin uusi kalenterivuosi ja sen vaihtumisen juhliminen. Ehkäpä meissä kummassakin asuu ikuinen koululainen?
PoistaLuulen myös työmme inspiroivan kirjoittamiseen. Kun näppis laulaa joka päivä kahdeksan tunnin ajan, haluaa saada itse jotain ihan omaa aikaan. Joskus jotkut potilaskertomuksetkin inspiroivat, mutta niitä olisi tyhmää käyttää lähteinä omiin teksteihin. Kannustan kyllä kirjoittamaan, vaikka omat tekstit tuntuisivat tyhmiltä. Kirjoittamaankin oppii kirjoittamalla, ja harrastuksesta voi joskus tulla ihan ammattikin.
Parisuhde... no, normaali arki on parasta. Ehkä olemme tosiaan löytäneet ne oikeat, kun se perusarki on parasta ja ne romanttiset hetket tuntuvat tosiaankin kermalta kakussa. Eihän normaalissakaan elämässä syödä koko aikaa herkkuja, vaan ruokalistalla on sitä tavallista jauhelihakeittoa, makaronilaatikkoa, uunilenkkiä... ;)
*pusmus* ja nähdään taas viimeistään viikon päästä töissä! <3