PREGNANCY TEST SAYS "NO", MOMS CANCER MARKERS SAY "YES?"

"Stressi voi aiheuttaa kuukautiskierron venymistä", olen kuullut sanottavan. Ihanko totta? Kuukautisia ei näy, ja raskaustesti kettuilee päin naamaa heittämällä naamalle yhtä viivaa. Samaan aikaan toisessa taloudessa piinaillaan verikoetuloksia: onko veressä syöpämarkkereita vai ei? Ja jos ei ole, sekään ei välttämättä kerro yhtään mitään äidin kasvannaisten pahan- tai hyvänlaatuisuudesta. Menisikö tässäkin käänteisesti: minun raskaustestini on nega, äidin syöpäkoe plussa? Ai kuinka ironista! Hypistelen puhelintani paniikinomaisesti ja odotan puhelua vanhemmiltani. Olen vannottanut heitä kertomaan jatkossa KAIKEN lääkärien soitoista sairaalareissuihin saakka, koska en halua minulta pimitettävän minkäänlaista tietoa äidin tilasta. Omista negatiivisista raskaustesteistäni en sen sijaan viitsi kertoa kenellekään lähiomaiselleni enkä miehelleni. Siihen on jo turtunut aika laadukkaasti.

Vielä muutama kuukausi sitten negatiivinen raskaustesti kirvoitti järkyttävät huutoitkukohtaukset ja raivokkaan huudon: "MIKSI MÄ EN KOSKAAN TULE RASKAAKSI? MIKSI MUSTA EI IKINÄ TULE ÄITIÄ?", mutta nyt testin negatiivinen tulos aiheuttaa vain reaktion: "Hmph, tiesinpäs. No, voin ainakin kertoa lääkärille että kuukautiset ovat poissa enkä ole raskaana". Maailmassa on tällä hetkellä paljon tärkeämpiäkin asioita mietittävänä, kuten oman äitini vointi ja koko perheen henkinenkin jaksaminen. Lisäksi parisuhteeseen on hyvä panostaa muutenkin kuin vinkumalla omaa mahouttaan. Tiskaaminen on hyvää ajanvietettä, samoin imurointi. On pakko elää normaalisti, vaikka pääkopan verisuonet tuntuvatkin olevan katkeamispisteessä.

Eilinen päivä meni kokonaan sairaalassa. Ensin äidillä oli sisätautilääkärin vastaanotto, jonne kysyin ystävällisesti luvan osallistua. Sopihan se äidille. Lääkäri ei kertonut oikein mitään kunnollista ohutneulanäytteen tuloksista, joten minä kysyin. "No, kyllähän se ohutneulanäyte viittasi vahvasti pahanlaatuisuuteen." Great. Juuri tämän halusinkin kuulla! ...not. Lääkäri kyllä selitti, että ohutneulanäytteen määrä on kovin pieni. Ai ihanko totta? No, koko imusolmukkeen poistaminen on oikea ratkaisu, ja kun näyte pääsee patologin syynättäväksi, vastauksia alkaa tulla. Eipä siinä sitten mitään. Lisäksi äiti sai passituksen uuteen verikokeeseen ja sydänfilmin ottoon, koska lääkäri epäili flimmeriä eli eteisvärinää. Sinne saakka emme ehtineet, koska laboratorioon oli parin tunnin jono. Sen sijaan kävimme koko perheen voimin kahvilla odotellessamme äidin aikaa kirurgian polille, missä tuo epäilyttävä möykky poistettaisiin paikallispuudutuksessa.

Aika kirran polille oli myöhässä, tietenkin. Kun sitten sairaanhoitaja tuli vihdoinkin hakemaan äitiä toimenpiteeseen, äiti oli jo kauhusta paskanjäykkänä. Puhuin hoitajalle, että antaisivat rakkaalle mutsilleni jotain rauhoittavaa, mutta sitten äiti alkoi vähätellä omia fiiliksiään. No samperi, kärsiköön sitten. Totesin vain isälleni: "Toivottavasti se ei nyt vedä mitään järkyttäviä paniikkikohtauksia siellä". Arvioin myös toimenpiteeseen kuluvan ajan päin seiniä. Luulin sen kestävän maksimissaan puoli tuntia. Väärin luultu. Sairaanhoitaja tuli jossain vaiheessa kertomaan, että toimenpide kestää, menkää kahville. Oli kuulemma tarvittu plastiikkakirurgin konsultaatio. No niin. Siitähän minä sain aihetta hysteeriselle hihitykselle, kun kuvittelin miten äiti saa samalla hinnalla kasvojenkohotuksen, rasvaimun ja rintaimplantit. (No, oikeasti plastiikkakirurgit tulevat apuun, jos kasvaimen poistossa on ongelmia ja näyttäisi siltä, ettei tavallinen rivikirurgi saisi haavaa ommeltua siististi.) 

Odottelimme isäni kanssa pari tuntia, kävimme pitsalla ja aloimme hermostua, kun äitiä ei kuulunut. Onneksi levoton läppä sentään lensi. Isäni nimittäin totesi suureen ääneen sairaalan kahviossa: "Kyllä tämä kopukanlihapitsa on HYVÄÄ!" Kiitos faija. Saimme osaksemme pahoja katseita, ja minä meinasin tukehtua kokikseeni. Lopulta rakas mutsini asteli toimenpidehuoneesta ulos, ja faija totesi: "No, ei se nyt ainakaan seiniä pitkin kävele..." Äiti kertoikin kasvaimen olleen syvemmällä ja isompi kuin oli oletettu, joten sen poisto kesti. Tikkejä haavaan tuli kymmenkunta, ja kirjoittelin huolehtivaisena tyttärenä selkokieliset haavanhoito- ja toimintaohjeet. Lopulta äiti kävi labrassa antamassa taas verta ja katsastamassa, miltä se ekg näyttääkään. Tuon rupeaman jälkeen koko perhe oli aikamoisen poikki.

Nyt roikummekin sitten löysässä hirressä taas kerran. Onneksi lääkäri lupasi soittaa äidille heti, kun patologi on saanut tutkimukset valmiiksi ja tulokset nähtäville. Sen jälkeen tiedämme lisää tästä kaikesta. Omasta puolestani taas toivoisin, että menkat alkaisivat ja perusverikokeissa löytyisi jotain selittävää tähän tahattomaan lapsettomuuteen, esimerkiksi lääkkeillä helposti korjattavissa oleva kilpirauhashäikkä. 

Näin täällä, kuinkas siellä?